Mitomo Bee Venom+Gold Essence Mask

Tämän postauksen tarkoitus on käydä läpi Mitomo merkkistä sheet mask-kasvonaamiota.

Maskin ulkokuori näyttää siis tältä. Maski itsessään ei näytä kummalliselta. Pala kasvojen muotoista paperia jossa on reikiä.

”Sheet mask” on hauska sana sinäänsä, sillä sille ei ole suoraa suomennosta vaan ensiksi tuli mieleeni ”lakana naamio” ja sain taas naapurit miettimään että olenko ihan täysjärkinen kun hekotan yksinäni hiljaisuudessa. Mutta kyseessä on kuitenkin kasvojen muotoon tehty ohut paperinen naamio, mikä on uitettu milloin missäkin liemessä riippuen naamion lopputuloksesta.

Näin käytät (toimii naamiolle kuin naamiolle):

Ensimmäinen askel kaikessa ihonhoitoon liittyvässä niinkuin varmaan moni tietääkin, on se että meikit pois. Puhdista kasvot hyvin ja kuori kuollut ihosolukko pois naamalta sekä samalla se avaa ihohuokoset jotta naamiossa käytetyt aineosat pääsevät imeytymään paremmin. Kuorimiseen voi käyttää joko ostettua kuorintavoidetta tai voi nopeasti tehdä itse käyttämällä ruokasoodaa ja vesipohjaista puhdistusainetta samassa suhteessa.

Naamio poistetaan kuoresta ja sieltä löytyy kauniisti viikattuna limainen paperi. Aluksi se avataan varovasti ja katsotaan missä sijaitsevat silmille, suulle ja sieraimille tarkoitetut aukot. Hengittäminen kun on välttämätöntä jopa maskien aikana. Tämä käytäntö on yleinen ”lakana naamioille”.  Sen jälkeen kun paikoitus on selkeä on helppoa lähteä otsasta kohti leukaa asettamaan naamiota.

Kun on tyytyväinen paikoitukseen, naamio istuu naamalla 20-30 minuuttia ja saat pelotella perheenjäseniä tai mahdollisesti naapureita näyttämällä sarjamurhaajalta. Ei sentään, omat vanhempani lähinnä nauroivat kun näytin kuulemma idiootilta mutta mikäpä siinä heille olisi outoa. Love you folks.

Aika poistaa naamio. Maskin paperi otetaan luonnollisesti pois mikä jättää kasvoille limaisen tunteen…. mitä ei missään nimessä kannata juosta pesemään pois. Anna sille 5 ylimääräistä minuuttia  ja hiero se ihon sisään puhtailla sormilla pyörivin liikkein. Sormien lämpö ja pyörivä liike auttaa puskemaan ainesosat vielä paremmin ihon sisään.

Sen jälkeen voi pestä kasvot ja jatkaa ihonhoito rutiinilla. Kannattaa perään juoda myös reilu lasillinen vettä, sillä se auttaa pingottamaan ihoa. Kun on hyvin nesteytetty, ihokin näyttää paremmalta ja kirkkaalta.

Mitomo kertoo tästä naamiosta että: ”Kulta edistää kollageenin ja elastiinin tuotantoa sekä kirkastaa ihoa. Mehiläismyrkky on erittäin suosittu itämaisessa lääketieteessä, se stimuloi kehon kollageeni- ja elastiinituotantoa sekä kosteuttaa ja kohottaa ihoa.”

Kokemukset:

Oma ihotyyppini on sekaiho. Joskus tuntuu että naama on kuiva kuin Saharan autiomaa puolen vuoden sateettoman ajan jälkeen ja sitten taas on päiviä kun iho tuottaa öljyä enemmän kuin öljynporauslautta Lähi-Idässä kasvojen T-alueella. Se välimaasto olis kyllä kiva mutta tällä mennään nyt. Huomasinko tuloksia? Kosteuden ja kuulauden ehdottomasti. Meikki näytti kauniilta ja tasaiselta seuraavana päivänä. Kohottaako ihoa? Kohotukselle ei juuri ole tarvetta nuorehkon ikäni vuoksi, joten en huomannut siinä muutosta mutta ehkä vanhemmiten tulen tarvitsemaan tätä ominaisuutta sillä kasvoni ovat harvemmin peruslukemilla ja juovilta en tule välttymään. Surullinen fakta vaikka se ei niinkään haittaa. Mielummin elän nauraen ja naamaa väännellen kuin annan ihmisten luulla että olen vihainen maailmalle syystä tai toisesta.

Äitini ihotyyppi on hyvin normaali lähemmäs 50-vuotiaan iho. Hieman kuivan puoleinen, sillä kun ikää tulee lisää ihon rasvatasapaino muuttuu pikkuhiljaa ja se vaatii kosteutusta enemmän mitä nuorempi iho. Joitain juonteita äidiltäni löytyy, mutta hän on ikääntynyt kauniisti johtuen hänen elämäntavoistaan ja tuotteista mitä käyttää. Hänen huomiot maskista: ”Iho tuntuu raikkaalta ja väri on tasainen. Kasvot hiukan normaalia napakammat mutta ei kiristä. Erittäin miellyttävä tehdä ja iho tuntuu puhtaalta.”

Ostin maskin Tallink Star laivan kauneus liikkeestä ja hintaa paketilla oli 14,90€. Löysin kuitenkin suomalaisen verkkokaupan mistä sen pystyy tilaamaan yksittäin tai paketissa 1,80€/1kpl tai 16,20€/10kpl.

Mitomo Maskin pääset tilaamaan täältä.  ALERT! Kun tämä postaus julkistetaan, Mylookilla on ale (-20%) päällä joten maskit voi saada hintaan 1,44€/1kpl tai 12,96€/10kpl! Alennuksen kestosta ei ollut mainintaa joten jos haluat kokeilla, olethan nopea.

Seuraavassa postauksessa teen tämän hetkisen ”go-to”-meikkilookin arkeen mikä ilmestyy lauantaina.

Until next time.

-Janita xx

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *